Kiila

Lauantai
KLO 19:45
KESANTO
Kiila_0188

Heipparallaa, Niko-Matti! Kiila ei ole tainnutkaan keikkailla sitten edellisen kerran, eli ILMIÖ 2013:n. Puhuitte jo silloin uudesta levystä, joka näki päinvalon kuitenkin vasta alkuvuodesta 2016. Yllättikö lumi autoilijat?

Äänitimme suuren osan uuden Kiila-levymme materiaalista jo vuosina 2010 ja 2011, mutta sen kaiken valmiiksi saamisen ja julkaisemisen tahtiin vaikuttivat yhden yllättävän sairastapauksen lisäksi myös ansiotyöt, perhe-elämä, muut musiikkihommat sekä digitalisoitumiseen liittyvä fyysisen äänitteen jonkinasteinen syrjäytyminen. Eli monen hienon ja ikävän asian tiheä punos. Pidimme myös esiintymistaukoa, kunnes uusi levymme tulee uunista ulos, ja tänä keväänähän se sitten tapahtui, englantilainen Alt Vinyl -levy-yhtiö julkaisi ”Näköpiirin rajoilla” -levymme maalikuussa 2016.

Muistan, kun kerroit huojentuneena kahvittelun lomassa, että levy on täysin valmis ja ilmestymässä näillä näppäimillä ’Eteenpäin’ -nimisenä. Käytännössä kävelin kahvilasta kotiin, venyttelin vähän ja avasin tietokoneen, jolloin ruudulle paukahti tiedote: Kiilan uusi albumi ’Näköpiirin Rajoilla’ on saatavilla nyt levykaupoista. Mistä tällainen viime metrien kasteinspiraatio? Loksahtiko ’Näköpiirin Rajoilla’ vain kohdilleen?

Kyllä, ”Eteenpäin” tuntui aikanaan monessa mielessä sopivalta levyn nimeltä, mutta hiljalleen se muuttui enemmän tai vähemmän itsensä vastaiseksi. Alkoi tuntua siltä, että sen niminen levy katsoisi ja kulkisi pikemminkin taaksepäin. Viimeisen niitin nimen hylkäämiselle löi M. A. Numminen, jolta kysyin sen käyttämisen soveliaisuutta – koska Nummisen ja Pekka Gronowin yksi levy-yhtiö oli aikoinaan nimeltään ”Eteenpäin!”. Numminen jatkoi sanan käyttämisen pitkää listaa. Silloin sana sai siivet, hieman eri merkityksessä kuin mistä Karjalainen laulaa, ja se pakeni Kiilaa lopullisesti.

Hieman sen jälkeen luin erään sanaparin, ”näköpiirin rajoilla”, teoksesta, jonka nimeä en enää muista, ja tiesin heti, että se liittyy Kiilan uuteen levyyn monella tavalla ja tasolla. Nimen merkityksiä en sen enempää tässä ala purkaa, mutta levyn yhden keskeisen teeman mainitsen: ihmisten ja kulttuurien alati jatkuva liike.

Asutte eri kaupungeissa, ja varsinkin jouhikkosankarinne Pekko on erittäin kysytty ja kiireinen esiintyjä. Miten hankalaa bänditreenien järjestäminen on? Harjoittelette ilmeisesti Turussa?

Yhteiskuntamme tavaa kerta kerran jälkeen jo liiankin tutuksi tulleita kapitalismin aakkosia, ja niihinhän kuuluvat tietysti myös monialaisuuden väheksyminen, asioiden pohtimisen rajaaminen ja taloudellisesti tuottamattoman – vaikkakin muilla tavoin hyvin tuottavan – työn mahdollisimman vahva syrjiminen. Näiden aakkosten myötä Kiilankin treenit, keikat ja myös lähes kaikki muukin toiminta pitää sopia useimmiten vähintään 3-4 kuukautta etukäteen. Joskus tärppää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Tapaamme toisiamme lähinnä kolmessa eri kaupungissa: Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Onko Kiila demokratia? Vai oletko lempeä tyranni?

Itse käyttäisin tässä yhteydessä sanaparia ’primus motor’; sanoisin, että olen Kiilan primus motor. Kapitalismin ja piintyneen taiteilijamyytin myötä yksin, omalla nimellä tai nimimerkillä esiintymisestä on tullut yhä enemmän sääntö kuin poikkeus. Yhteiskuntamme palvoo ”menestyvää yksilöä”, ja kuuden matkakulut nousevat paljon korkeammiksi kuin yhden ”artistin”. Itse koen, että yhdessä oleminen ja tekeminen on reaalin tärkeää. Monesti se on myös taianomaista. Yksin tekeminen on taiteen tekijälle arvokas vaihtoehto, mutta normina se on tylsä ja vahingollinen. Tekstini myötä voi ehkä päätellä myös, miten Kiila toimii: siinä on demokratiaa, mutta myös sävyään vaihtavaa yksin tekemistä ja päättämistä. Musiikin tekemiseni parhaita hetkiä ovat ne hetket, jolloin teen ääntä muiden kanssa.

Olet tunnettu myös George Clooney-fanina. Missä tämän intoilun juuret ovat? Seurasitko Georgea jo Teho-Osasto -aikoina?

En ikinä katsonut Teho-osastoa, en jaksoakaan. Mutta monesta muusta Clooneyn pätkästä olen pitänyt, sekä hänen tähdittämistään että hänen ohjaamistaan elokuvista. Clooney ei puhu ääneen, mikä on erittäin ikävää, mutta silti monessa hänen tuotoksessaan kuuluu hiljaisen kriittinen, lohduttava ääni – ja yhteiskunta piirtyy samankaltaisena, vaikkakin Hollywoodin sävyisenä, kuin sen itse näen.

https://youtu.be/BOJ_DOXmcss

https://youtu.be/mGfqUjBMhVI