Vähäsarja
Olet suurelle yleisölle vielä tuntematon. Esittelisitkö itsesi.
Olen kasvanut Espoossa ja asun Helsingissä. Vuonna 2008 perustin ystävieni kanssa Suomen Zorro & Elämän paineet -yhtyeen, jossa toimin laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä. Jo ennen sitä tein jatkuvasti lauluja pöytälaatikkoon. Oman soololevyn julkaisu oli vain ajan kysymys. Olen suunnitellut sitä varmaan melkein kymmenen vuotta.
Minkä ikäisenä aloitit musiikin tekemisen?
Vähän päälle parikymppisenä. Ennen sitä kirjoitin pelkästään runoja. Olen kokenut musiikin voimakkaasti lapsesta asti. Oli luonnollista alkaa tehdä sanoille säveliä. Laulujen ja runojen kirjoittaminen on kuitenkin vähän eri hommaa, eivätkä kaikki lauluni toimi pelkästään teksteinä.
Miten Joose Keskitalo liittyy sinuun? Hän on ainakin mainostellut Vähäsarjaa joka paikassa.
Olen tiennyt Joosen hänen ensimmäisestä levystään asti. Tutustuimme viitisen vuotta sitten yhteisten ystävien kautta. Annoin Jooselle kuultavaksi kotiäänityksiäni ja hän piti niistä. Päätimme koittaa äänittää pari lauluani, ja huomasimme pian tekevämme levyä. Joosen saaminen äänittäjäksi ja tuottajaksi oli ehkä parasta mitä musiikilleni saattoi tapahtua. Koen Jooseen aika voimakasta hengenheimolaisuutta. Koin myös alusta asti, että hän ymmärtää laulujani. Tosin levyn tekeminen kesti lopulta kolme vuotta, mikä oli niin pitkä aika että olin tulla hulluksi. Nyt olen levyyn kuitenkin hyvin tyytyväinen ja pystyn seisomaan sen jokaisen kappaleen sekä kokonaisuuden takana.
Mitä ajattelet keikkailemisesta? Jännittääkö?
Se on kummallista, miten erilaisia keikat ovat. Toisinaan saatan olla kauhuissani esityksen alkaessa, ja pahimmillaan kauhu kestää alusta loppuun. Useimmiten käy kuitenkin niin, että olen keikkapäivänä hermostunut ja pelokas ihmisraunio, mutta lavalle mennessä ihmeellinen rauha ja itsevarmuus täyttää mielen. Silloin tuntuu, että minulla on valta kertoa yleisölle, miten asiat ovat. Sellaisiakin keikkoja on ollut, ettei mikään tunnu missään. Keikan jälkeen en yleensä nuku kovin hyvin, olisipa esitys mennyt mielestäni hyvin tai huonosti. Keikkapäivänä pitää vahvistaa mielessään omaa maailmaansa, jotta voi esitellä sen, eikä sieltä pääse niin helposti pois. Siellä on paljon hermostuttavia asioita – unenomaisia, kauniita asioita myös.
Missä haluaisit olla 50 vuoden kuluttua?
Järven rannalla. Vähän kauempana kaupungeista ja hälinästä.
Mitä mieltä olet selfiekepeistä?
Piti googlata. Pidetäänkö sitä hihassa?